Vammalan myöhäiskeskiaikainen Tyrvään Pyhän Olavin kirkko paloi tuhopolton seurauksena 21.9.1997 ja jälleenrakentaminen on käynnissä.

Heti palon jälkeen Tyrvään seurakunta sai rohkaisevan viestin, joka on otettu työn tunnukseksi: Taivaan Jumala auttaa meitä, olemme Hänen palvelijoitaan ja ryhdymme rakennustöihin (Nehemia 2:20).



 


Työn eteneminen 1997-1999

Jälleenrakennustyötä valvoo Museovirasto. Heti palon jälkeen kirkko suojattiin väliaikaisella katolla ja pressuilla. Vuosina 1998 - 1999 kirkon seinämuurit korjattiin ulkoa ja sisältä Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen kiviosaston toimesta.


Kirkon kattorakenteista on Paavo Papunen tehnyt pienoismallin. Kattotuolit on tehty niin ikään oppilastyönä. Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen rakennusrestaurointiosaston opiskelijat valmistivat maassa 18 kattotuolia, jotka tuettiin pystyyn kirkonmäelle.


Vuonna 2000

Paanut veistettiin talkootyönä talven 1999-2000 aikana. Paanut tervattiin ja varastoitiin kirkolle odottamaan katon paanutusta. Keväällä nostettiin ja soviteltiin valmiit kattoristikot muurien päälle. Katon paanutus alkoi kesäkuussa. Sateisesta kesästä huolimatta mukana oli innokas talkoojoukko ja niinpä katto valmistui syksyllä aikataulun mukaan. Sen jälkeen siirryttiin sisätiloihin. Tynnyriholvikatto, valkoiseksi kalkitut seinät, ovet ja lattia olivat valmiina Tuomaan kirkkoon 17.12. mennessä. Sen jälkeen kirkko asettui talvilepoon odottamaan uutta kevättä ja uusia rakennustöitä.

Vuonna 2001 - 2002

Arkkitehti Ulla Raholan sisätilapiirustukset hyväksyttiin maalaussuunnitelmaa lukuun ottamatta kirkkovaltuustossa 16.8.2000. Sisätilan rakennustyöt alkoivat vuonna 2001. Arkkitehdillä on ollut apunaan rakennustoimikunnan lisäksi sisätilatyöryhmä ja työmaatoimikunta. Sisätila on talkootyön ja sitoutuneiden tekijöiden voiman näyte.

Penkkejä veistettiin Siikasuolla, jonne ne myös varastoitiin ja tuotiin kirkkoon syksyllä 2002. Lehtereitä työstettiin kirkolla. Tuomaan kirkossa joulukuussa 2002 sai kirkkoväki istua jo penkeissä. Alttari saatiin melkein valmiiksi. Saarnatuoli ja alttarialueen penkit valmistuvat vuoden 2003 aikana.

Kirkon ympäristön suunnitteluun kutsuttiin ympäristötyöryhmä, joka laajeni sittemmin myös ympäristöhankkeen ohjausryhmäksi. Siihen kuuluvat ympäristöministeriön, museoviraston, Pirkanmaan ympäristökeskuksen, TE-keskuksen, Vammalan kaupungin, Kallialan kylän sekä seurakunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden edustajat. Ympäristösuunnitelman laatii opiskelija Mirkka Niemi pro gradu-työnään.

Suuren helpotuksen tunteen rakentamisen keskelle toi tuhopolton selviäminen.

Vuodesta 2003 -

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko otettiin puuvalmiina uudelleen käyttöön kirkastussunnuntaina 3.8.2003.

Sisätilan maalausohjelma on erillinen hanke. Kirkkovaltuusto päätti 3.6.2003 kokouksessaan, että kirkon sisätila maalataan entisen maalausohjelman mukaisesti ja jätti käytännön toimenpiteet kirkkoneuvoston ja sisätilatyöryhmän tehtäväksi.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkon rakennustoimikunta

Osmo Ojansivu, puheenjohtaja
Pertti Järvinen, varapuheenjohtaja
Olli Cavén, Museoviraston edustaja
Jaakko Erjo,
Esko Haavisto
Rauno Heikkilä
Rauno Laitinen
Sakari Mentu, Museoviraston edustaja
Johanna Pitkäkoski
Unto Tupila
Maiju Vuorenoja

Kirkon sisätilan suunnittelua varten on palkattu arkkitehti Ulla Rahola, jonka tukena on rovasti Timo Kökön johtama sisätilatyöryhmä.


Rahoitus


Tyrvään Pyhän Olavin kirkon jälleenrakentamisen mahdollistivat talkootyö sekä 5,7 milj. mk:n avustukset ja korvaus, jotka saatiin kansalaiskeräyksen, Mauri Kunnaksen kirjan ja Otavan, kirkkohallituksen ja vakuutuksen kautta.

Alustava talousarvio 10 milj. mk ylittyi reilusti. Ellei keväällä 2002 olisi saatu Suomen kulttuurirahaston, Kirkkohallituksen avustuksia sekä alv-palautuksia verohallitukselta, olisi työt jouduttu keskeyttämään.

Talkootyön osuudeksi on laskettu noin 1 milj. euroa

Tyrvään Pyhän Olavin kirkon jälleenrakentaminen vuodesta 1997 alkaen

Rahoitustuloja yhteensä 30.9.2003 1.264.000 euroa
Menoja 30.9.2003 1.137.000 euroa

Kirkon kunnostamiseen ei käytetä seurakunnan verovaroja


PAANUTALKOOT ALBUMI KIITOS

toteutus: netland oy     kuvat: © studio-86 ja Tyrvään Sanomat