|
Tyrvään Pyhän Olavin kirkko rakentuu myös sisältä
Vuoden 2000 loppuun mennessä oli kirkko saatettu ulkoasultaan entisen kaltaiseksi. Talkootyönä oli tehty myös kaunis tynnyriholvikatto ja lattia kirkon sisälle.
Arkkitehti Ulla Raholan laatimat piirustukset kirkon sisätilasta oli hyväksytty kirkkovaltuustossa 16.8.2000, mutta sisätilan rakentajista ei tuolloin vielä ollut tietoa. Jälleen kerran ojensivat talkoolaiset auttavan kätensä. Niinpä kesällä 2001 alkoivat rakentamisen äänet kaikua penkkiverstaassa Siikasuolla. Työnjohtajaksi palkattiin Esko Kangasniemi.
Penkit valmistettiin käsityönä puuliitoksin ilman nauloja. Ne koottiin penkkikortteleiksi jalasparrujen päälle. Kirkkosalin istuimet tehtiin ensin ja sen jälkeen parven penkit
Talkootyönä nousivat myös lehterit, ensin länsipäätyyn ja siten pohjoispuolelle. Näin hahmottui vähitellen kirkkosali, johon kauniin tunnelman luovat vuonna 2001 valmistuneet lyijypuitteiset ikkunat.
Puuvalmis kirkko otetaan uudelleen käyttöön 3.8.2003.
Sisätilan maalausohjelma on erillinen hanke, jonka kirkkovaltuusto käsittelee.
Kirkkoa on rakennettu avustus-, lahjoitus- ja keräysvaroin. Erittäin merkittävä osuus on talkootyöllä.
|