Yritysesittely

Netland Oy on tietokantapohjaisten verkkosivustojen ja -sovellusten toteuttamiseen erikoistunut ohjelmistotalo.

Yrityksemme kuuluu Internetin pitkäikäisimpiin konkareihin, sillä aloitimme toimintamme jo vuonna 1996. Toimitilamme sijaitsevat Vammalassa, aivan Tampereen lähituntumassa.

Kymmenen vuoden kokemus näkyy Netland Oy:n arkisessa aherruksessa kykynä keskittyä olennaisiin asioihin: sujuvaan asiakasyhteistyöhön sekä tuotteidemme korkeaan laatuun ja helppokäyttöisyyteen. Olemme myös onnistuneet tavoitteissamme, minkä merkkinä useat asiakassuhteemme ovat jatkuneet tiiviinä vuodesta toiseen.

Asiakasuskollisuuden lisäksi olemme erittäin ylpeitä työntekijöidemme sitoutumisesta Netlandiin. Monet työntekijämme ovat varttuneet Netlandin riveissä innokkaista opiskelijoista alansa rautaisiksi ammattilaisiksi.

 Teknisellä puolella toimintamme kulmakivi on kehittämämme AppRunner®-sovelluspalvelin. AppRunnerin ansiosta pystymme toteuttamaan vaativatkin verkkoprojektit nopeasti ja ennen kaikkea kilpailukykyisillä hinnoilla.

Lisätietoja maan mainiosta sovelluspalvelimestamme ja sen lukuisista käyttökohteista löydät palvelusivulta.